top of page

Perinteinen toukosiunaus pidettiin Männikön tilalla


Viime viikon keskiviikkona Eläkeliiton Puolangan yhdistyksen järjestämä toukosiunaus pidettiin Maitopisara oy:n eli tutummin Männikön tilalla. Kylvötöiden siunaaminen on vanha kirkollinen perinne, joka sai jatkoa taas tänä vuonna. Kahteen viimeiseen vuoteen siunausta ei ole voitu tehdä koronan vuoksi. 

Toukosiunaus siis päästiin järjestämään ja matkaan oltiinkin lähdetty isolla porukalla. Tilan työntekijä Henri Heikkinen poikansa Jaakon kanssa kylvi kirkkoherra Hannes Seppäsen siunaamat ohransiemenet peltoon. 

Tilan isäntä Ville Tolonen omistaa tilan suurimmilta osin ja loput hänen äitinsä Kaija Tolonen. Tällä hetkellä tilalla työskentelevät myös sisarukset Katri ja Kyösti. Kaija kertoo olevansa todella kiitollinen, että lapset ovat mukana. Tilannehan voisi olla ihan toinen.

- Minä olen onnekas, että lapset ovat halunneet tulla tähän mukaan. Ihana asia, että nuoriso on kiinnostunut, Kaija Tolonen kertoi. 

Tilalla on tällä hetkellä 280 lypsylehmää. Tolonen kertoikin, että heillä on tulossa mittava remontti, kun kesällä he saavat automaattisen lypsyrobotin. Nykyisin lypsy tapahtuu lypsyasemalla, mikä vie aikaa aamulla neljä tuntia ja illalla toiset neljä. Peltoja heillä on viljelyksessä 430 hehtaaria.

Lue enemmän 8. kesäkuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen



215 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page