
Perjantaina tanssittiin vanhojen tansseja viimeistä kertaa nykyisessä liikuntasalissa. Kaksitoista tanssijaa olivat ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoita.
Tänä vuonna esityksissä oli paikalla kullakin kerralla maksimissaan viisikymmentä katsojaa. Myöskään koululaiset eivät olleet päivänäytöstä katsomassa. Lähetys kuitenkin striimattiin Youtubeen, jotta sitä voisi katsoa mahdollisimman moni.
Savun saattamana kuusi paria asteli tanssilattialle Skyfall-kappaleen tahtiin. Juuri tätä päivää varten huolella valitut puvut vangitsivat heti katsojat loistollaan. Eikä ihmekään, sillä vanhojen tansseja tanssittiin viimeksi kaksi vuotta sitten. Kaikki asuissa oli mietitty viimeisen päälle.
Tänä vuonna vanhojen tansseja tanssittiin toimintaelokuvateemalla. Se näkyikin salin koristuksessa, kappalevalinnoissa ja koreografiassa.
Vanhojen juhlapäivästä enemmän 16. helmikuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.
Laura Tolonen, kuva Marika Sutinen
Comments