top of page

Pienpetojen pyyntikilpailun voitto Markku Keräselle


Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Sari Moilanen ja toiminnanohjaaja Kari Sutinen arpoivat viime viikolla pienpetojen pyyntikilpailuun osallistuneiden kesken lahjakortit. Arvontakoneena toimi vanha ilmatorjuntatykin hylsy ja arpalippuina metalliprikat.

Puolangan riistanhoitoyhdistyksen pienpetojen pyyntikilpailun tulokset julkistettiin viime viikolla. Perinteisen kisan voitto meni tällä kertaa Markku Keräselle Lylykylän Metsästäjistä. Hänen pyyntituloksensa oli kolme kettua, neljä näätää, kymmenen minkkiä, kaksi kärppää ja kaksi hilleriä. Viime vuoden pienpetojen pyyntikilpailu päättyi joulukuun lopussa.

Toisen sijan nappasi niin ikään Lylykylän Metsästäjien Jarkko Keränen ja kolmas oli kokenut konkari Yrjö Heikkinen Naulalan Erämiehistä.

Pienpetokilpailun tulokset ja palkinnot oli tarkoitus jakaa riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä 7. helmikuuta, mutta vuosikokous on siirretty pidettäväksi 5. huhtikuuta, jolloin toivottavasti koronapandemian aiheuttamat rajoitustoimet ovat päättyneet ja kokous voidaan pitää normaalisti yleisenä kokouksena.Pienpetokisaan osallistui 19 pyytäjää.

Koko pienpetosaalistulos kilpailuun osallistuneiden osalta viime vuodelta oli yhteensä 98 pienpetoa: 42 minkkiä, 34 näätää, 9 kettua, 7 kärppää, 4 hilleriä ja 2 mäyrää. Pienpetojen pyytämisellä pyritään parantamaan niin maa- kuin vesilintukantoja. Pienpedot ovat merkittävä pesien ja munien tuhoajia ja näin ollen pienpetojen pyynnillä voidaan vaikuttaa myönteisesti riistakantoihin. Erityisesti Suomen luontoon alun perin kuulumattomat pienpedot kuten supikoira ja minkki ovat erityisen iso uhka Suomen luonnonvaraiselle riistakannalle.

Aiheesta enemmän 9. helmikuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen



232 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page