top of page

Posti jaetaan laatikoihin viitenä päivänä viikossa säällä kuin säällä


Patamäeltä Virastokadulle muutama vuosi sitten muuttaneessa Puolangan postin jakelupisteessä käy kova kiire työpäivinä kello 10 maissa, kun Kajaanista tuleva Postin rekka on tuonut lehdet, kirjeet ja paketit sekä muut lähetykset.

Puolangan postinjakajien esimies Timo Siira kertoi jaettavan postin määrän vaihtelevan riippuen viikonpäivistä ja ajankohdasta kuten juhla-ajoista. Joulun ja pääsiäisen seutu on kiireistä aikaa, kun postinjakajat saavat tavanomaisen postin lisäksi jaettavakseen paketteja ja tuhansia postikortteja.

Timo Siiran mukaan postia jaetaan Puolangalla 1350 laatikkoon, joista hieman yli puolet sijaitsee kirkonkylällä ja loput sivukylillä. Maanantaisin jaetaan lehtien lisäksi kirjeet ja mainokset sekä muu posti ja toimitetaan paketit kotipalveluna perille asti. Joihinkin virastoihin viedään jokaisena jakelupäivänä posti nouto-vientipalveluna sisälle saakka ja samalla otetaan mukaan lähtevä posti. Samoin viedään paketit S-marketin smart-lokerikkoihin.

- Tiistaisin jaetaan pikapaketit ja -kirjeet sekä terveyskeskukseen menevät lähetykset ja muu tärkeä posti sanomalehtien lisäksi. Maanantaina, keskiviikkona ja torstaina jaetaan kaikki tuleva posti ja perjantaisin on sitten kevyempi jakopäivä kuten tiistaikin, Siira kertoi.

Postinjakelusta enemmän 3. helmikuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Rauni Räisänen

366 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page