top of page

Postin lakon vaikutukset Puolanka-lehdelle



Lehden tilaajat ja sivustomme seuraajat:

Tämän viikon maanantaina alkanut postin lakko on aiheuttanut monenlaisia hankaluuksia postin jakelun varassa oleville toimijoille. Tämä näkyy erityisesti paikallislehtien jakelussa, joka on täysin Postin jakeluorganisaation varassa.

Puolanka-lehteä ei jaeta lakon aikana Postin toimesta lainkaan. Puolanka-lehdessä on tehty väliaikaisjärjestelyjä, jotta lehti saataisiin jaettua Puolangalla mahdollisimman kattavasti.

Tämän viikon Puolanka-lehti tuodaan Puolangalle suoraan painopaikasta Pieksämäeltä keskiviikkona ja on perillä noin puolen päivän aikaan. Puolangan Moottorikerho/Urheiluautoilijat jakaa lehden taajama-alueella kaikkiin talouksiin.

Lehden pääasiallinen jakelupaikka on K-market Paprika, josta lehden voi käydä noutamassa, eli Puolanka-lehti on lakon aikana ilmaisjakelussa Puolangalla.

Taajama-alueella asuvien toivotaan tarkistavan ensin oman postilaatikkonsa ja mikäli keskiviikkoiltaan mennessä lehteä ei ole tullut, sen voi hakea Paprikasta. Taajama-alueen ulkopuolella asuvien kannattaa hakea lehti Paprikasta asioidessaan kirkonkylällä. Lehteä voi viedä myös sivukylillä asuville naapureille. Lehteä on luonnollisesti saatavana myös Puolanka-lehden toimituksesta.

Lehden saaminen puolankalaisille on tärkeää myös siksi, että lehdessä on tärkeitä ilmoituksia, jotka on syytä olla kuntalaisten tiedossa. Esimerkiksi tämän viikon lehdessä on Terveystalon influenssarokotusilmoitus. Puolanka-lehti on kuitenkin tärkein kanava kuntalaisten tiedottamisessa ja uutisten välittämisessä, eikä esimerkiksi sosiaalinen media tavoita läheskään kaikkia puolankalaisia.

Puolanka-lehti on koko ajan saatavilla digiversiona Lehtiluukun kautta.

Tämän viikon lehden voit lukea maksutta Lehtiluukussa osoitteessa:  https://www.lehtiluukku.fi/read?pub=228981&share=267af-ad23be541568fc8a67bf6bfe453e5c71

(linkki on voimassa 30 vuorokautta).


Tuomo Seppänen

päätoimittaja

Puolanka-lehti

6 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page