top of page

Puolangalle tarvitaan oma turvallisuusryhmä joka kylälle


Viime viikon tiistaina pidettyyn Turvallisuutta Kainuun maaseudulle -hankkeen tilaisuuteen saattoi osallistua joko Teamssillä tai paikan päällä kunnanvirastolla. Yhteensä tapahtumaan osallistui vajaat kymmenen henkilöä.

Kainuun Nuotta ry:n hallinnoiman hankkeen tavoitteena on perustaa Kainuun alueella 25 turvallisuusryhmää, joilla edistetään maaseudun turvallisuutta ja jotka toimivat tarvittaessa esimerkiksi pelastusviranomaisen tukena. Hankkeeseen kuuluu lisäksi muita osatavoitteita kuten kylien turvallisuussuunnitelmien laatiminen tai niiden päivittäminen, sydäniskureiden hankintaa sekä erilaista koulutusta kyläläisille.

Hankkeen kulkua esitteli Kainuun Nuotta ry:n turvallisuuskoordinaattori Jari Pirttimaa. Hankkeessa on tarkoitus tuoda esiin kylien asukkaiden potentiaali ja jo siellä ennestään oleva naapuriapu. Tätä myöten tavoitteena on turvallisuudentunteen kasvu.

Hankkeen puitteessa on turvallisuusryhmälle tarkoitus järjestää peruskoulutus, jossa käsitellään muun muassa alkusammutusta, hätäensi­apua ja kodin turvallisuutta. Tämän jälkeen ryhmä syventää osaamistaan erityiskoulutuksilla, joista valitaan kylälle ajankohtaiset ja hyödylliset aiheet kuten naapuriapu, 72 tuntia -konsepti tai kadonneiden etsintä. Tässä oli vain muutama monista kattavista vaihtoehdoista.

- Tarkoitus ei ole kouluttaa palomiehiä ja ensihoitajia, vaan pikkuisen parempia maallikkoauttajia, joilla riittää rohkeutta aloittaa avun antaminen ja kyky hälyttää tarvittavia apuvoimia paikalle, Pirttimaa kertoi.

Aiheesta enemmän 9. maaliskuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen


154 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page