top of page

Puolangan eteläosaan Paltamon ja Ristijärven rajalle suunnitellaan tuulivoimapuistoa


Wpd Finland oy suunnittelee Hietavaaran alueelle Puolangan eteläosaan noin 23 tuulivoimalan tuulipuistohanketta.

Hankealue sijaitsee Puolangan keskustasta noin 30 kilometriä kaakkoon Hietavaaran alueella Paltamon ja Ristijärven kuntien rajalla. Alueella sijaitsee maakuntakaavassa osoitettu tuulivoima-alue, Varsavaara tv-9.

Suunnitellut voimalat ovat yksikköteholtaan 5-8 MW ja niiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä.

Puolangan kunnalle 23 tuulivoimalan hanke toisi toteutuessaan arviolta 16 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloja 30 vuoden ajalta. Hankkeen kokonais­investointi nyt suunnitellulla koolla on reilusti yli sata miljoonaa euroa.

- Kiinteistöverotulot ovat alkuvaiheessa vuodessa noin 700 000 euroa, eli Puolangan kunnan yli kahden veroprosenttiyksikön verran, Puolangan kunnan pormestari Harri Peltola kertoi.

Tuulipuistoilla on myös työllistävä vaikutus aina suunnittelusta rakentamiseen, käyttöön ja kunnossapitoon saakka. Esimerkiksi tuulipuiston maarakentamisessa hyödynnetään usein paikallista työvoimaa.

Tuulivoimapuiston suunnittelu käynnistyy tämän syksyn aikana, kun valtuusto saa käsiteltäväkseen Wpd Finland oy:n tekemän osayleiskaavahakemuksen.

Aiheesta enemmän 16. syyskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen, kartta Wpd Finland oy




973 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page