top of page

Puolangan kunnan Tiktok saavuttaa pian 12 000 seuraajan rajapyykin


Yli 380 000 katsojaa suosituimmalla videolla ja lähes 12 000 seuraajaa, mikä on lähes viisinkertainen määrä kunnan asukaslukuun nähden. Nämä ovat Puolangan kunnan Tiktok-tilin luvut.

Puolangan kunta perusti Tiktokin Muualta meille -hankkeen hankesuunnitelman mukaisesti. Kunta aloitti Tiktokiin sisällön tekemisen viime vuoden keväällä ja oli silloin ensimmäisten kuntien joukossa.

Puolangan kunnassa Tiktokin sisältöä tehdään huumorinäkökulmasta. Muualta meille -hankkeen projektikoordinaattori Josefi Tiirola kertoi, että huumorinäkökulma oli tietoinen valinta ja sillä haluttiin erottua muiden kuntien tekemästä sisällöstä. 

Tiirolasta on tärkeää, että sisältö puhuttelee eikä ole pelkkää höttöä vaan yleensä taustalla on asia, jota on haluttu lähteä nostamaan esiin. Aiheena ovat olleet muun muassa lukio, asiakaspalvelu sekä yllättäen seuraajia kiinnostava kunnallishallinto. 

Tiirola itse on monesti videoiden idean takana, mutta pohdintatyötä ja toteutusta tehdään yleensä tiedotustiimin porukalla. Tiirola kertoi, että henkilökunta on innostunut Tiktokista, koska sillä on helppo saavuttaa tuloksia kustannustehokkaasti. Se on motivoinut ihmisiä. Heitä myös kiinnostaa, mitä asioita kunnasta voi tuoda esiin Tiktokilla. Markkinoinnin perusajatus on kohderyhmä eli tietyille ihmisryhmille markkinoidaan heille relevanttia ja kiinnostavaa asiaa.

Lue enemmän 26. kesäkuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen

105 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page