Puolangan kunnanhallitus aloittaa sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisen


Puolangan kunnan 2013 alkanut sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistaminen sai aikaan muun muassa sen, että kunnan kaksi vuotta pitkä hammaslääkärijono saatiin purettua muutamassa kuukaudessa.

Puolangan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut kilpailutetaan. Puolangan kunnanhallitus päätti asiasta viime viikon tiistaina pitämässään kokouksessa.

Kilpailutus tulee sisältämään perusterveydenhuollon palvelujen lisäksi myös ikäihmisten palveluasumisen ja erikoissairaanhoidon. Palveluntuotannon kesto olisi viisi vuotta. Tarjouspyyntö tulee sisältämään myös kahden vuoden optiomahdollisuuden.

Kunnanhallitus perustelee päätöstään sillä, että kunnan tärkein tehtävä on tuottaa ja turvata kuntalaisten palvelut. Puolangalla ei ole mahdollista jäädä odottamaan, toteutuuko kaavailtu sote-uudistus vai ei. Kilpailutuksella selkeytetään samalla hankintalain tulkintaa liittyen palvelujen hankintaan. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu on edelleen kunnilla. Sen vuoksi Puolangalla on toimittava siten, että palvelujen saatavuus turvataan kaikissa tapauksissa niin hyvin kuin mahdollista myös tulevaisuudessa.

- Nykyisessä tilanteessa, jossa maahamme jälleen kerran kaavaillaan sote-uudistusta, kunnan tehtävä on turvata kuntalaisten palvelut tällä hetkellä ja tulevaisuudessa laadukkaina lähipalveluina, pormestari Harri Peltola muistuttaa.

Kunnanhallitus toteaa, että kunnan on tehtävä ratkaisuja, joilla turvataan palvelut myös siinä tapauksessa, että sote-uudistus jälleen kerran kaatuu. Kilpailutuksessa huomioidaan voimassa oleva rajoittamislainsäädäntö ja siitä johtuvat reunaehdot. Tavoitteena on saada kilpailutus suoritettua siten, että kilpailutuksen voittanut yritys pystyisi ottamaan palvelujen tuottamisen vastuulleen jo vuoden 2021 alkupuolella.

Puolangan kunta ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa vuonna 2013.

Aiheesta enemmän 12. elokuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Heikkinen

kuva Laura Tolonen

157 katselukertaa