Puolangan lukion ylioppilaat saivat painaa valkolakin päähänsä lauantaina ja pysähtyä laulamaan Gaudeamus igiturin. Ylioppilasjuhlaa vietettiin auditoriossa, jossa paikalla olivat ylioppilaat ja heidän vanhempansa. Lähetys myös striimattiin.
Ylioppilastodistusten ja stipendien jaon jälkeen ylioppilaat saivat painaa valkolakit päähänsä juhlallisessa tunnelmassa. Eturivissä seisoi sen jälkeen kuusi valkolakkista ylioppilasta.
Tämän jälkeen ryhmän ohjaaja Hanna Kiviniemi totesi, että ylioppilailla jännittäviä päiviä on ollut tähän mennessä lukuisia. Kuluneena keväänä on ollut penkkarit ja ylioppilaskirjoitukset. Sen jälkeen on jännitetty pisterajoja ja tuloksia.
- Suuresti minua on surettanut se ja varmaan monia muita kollegoita, että kaikki se hieno ja mukava kaikkien lukiolaisten kesken tapahtuva yhteisöllisyys - kasvokkain tapaaminen - on joutunut väistymään erinäisten varotoimien tieltä. Juhlia on jäänyt pitämättä ja retkille ei ole päästy.
- Toisaalta aina pitää löytyä joku sellainen valonpilkahdus asiasta. Teitä sivusta seuranneena merkille pistävää on ollut teidän opiskeluinto, ahkeruus, periksiantamattomuus ja se, miten olette kääntäneet asian eduksenne, Kiviniemi kertoi.
Ylioppilaiden juhlasta enemmän 8. kesäkuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.
Laura Tolonen
Comments