top of page

Puolanka oli viime vuonna yksi muuttovoittoisista Kainuun kunnista


Korona-aika näkyi Puolangalla ja muualla Kainuussa viime vuonna positiivisena tulomuuttona. Puolangalla muuttovoitto kasvoi kokonaisuudessaan yhdeksällä henkilöllä.

Ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 Kainuuseen muutti muualta Suomesta 3058 henkilöä, mikä on 256 henkilöä edellisvuotta enemmän. Muuttovoittoa tekivät Puolangan lisäksi Paltamo, Ristijärvi ja Sotkamo.

Kainuun liiton erityisasiantuntija Henna Sormunen toteaa, että korona-aika on voinut houkutella vakituisia asukkaita luonnonkauniisiin mökkikuntiin.

- Myös kuntien vetovoimatekijät, kuten ilmaiset varhaiskasvatukset tai reilut veron­alennukset ovat varmasti lisänneet muuttohaluja. Taustalla on toki myös suuria rekrytointeja muun muassa Terrafamen akkukemikaalitehtaalle Sotkamoon.

Puolangan pormestari Harri Peltola arvelee Puolangalla muuttovoittoa selittävän osaltaan se, että koronapandemian myötä etätyön tekemisen mahdollisuus on noussut aiempaa enemmän esille.

- Ihmiset ovat nyt huomanneet, että etätyötä voi tehdä monella eri alalla. Korona-aika on tuonut lisäksi esiin sen, että täällä on tilaa elää ja olla.

Lue enemmän 27. tammikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Heikkinen, kuva Eija Luukkonen



411 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page