top of page

Rantaonkikisat kokosivat ihmiset yhteen Taivallahdessa


Taivallahdessa lauantaina järjestettyjä rantaonkikisoja suosi sekä sää että tunnelma.

Taivallahden venesatamassa kisailtiin lauantaina leppoisasti rantaonginnan saralla, kun Puolangan eläkeläiset ry järjesti perinteisen rantaonkikisan. Aamupäivällä pidetty kolmituntinen tapahtuma keräsi mukavasti niin onkijoita kuin muutakin yleisöä. Sen aikana ehti hyvin kokeilla sekä kalaonneaan että tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia vaikkapa kahvittelun lomassa. Kalastajia tapahtumassa oli reilu 20 henkeä.

Onkikisoihin kannatti osallistua, sillä jo pelkällä siiman nykäyksellä oli mahdollisuus päästä palkinnoille. Kala ei ollut kisailijoiden mukaan Taivallahdessa lauantaina oikein syönnillään, vaikka onkimaan saapunut Tarja Väänänen tuumi, että kalakalenterin mukaan tilanteen olisi pitänyt olla päinvastainen.

- Muutama pieni kala on vain tullut, Lohjalta kotoisin oleva Väänänen kuvaili naurahtaen saalistaan.


Lisää rantaonkikisojen sujumisesta voi lukea 8.7. ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.

Laura Heikkinen

118 katselukertaa0 kommenttia

Kommentare


bottom of page