Risto Kormilaisen matkassa Sanan kortteeri -illassa



Kaijan kartanossa oli viime viikon maanantai-iltana paikalla kymmenkunta kirjojen ystävää, ja siellä vallitsi odottava tunnelma. Olihan paikalle saapunut kirjailija ja rovasti Risto Kormilainen naapuripitäjästä Suomussalmelta kertomaan kirjoistaan, kirjoittamisesta ja sivuten jonkin verran elämäänsäkin. Kirjoittaminen on kuulunut Risto Kormilaisen elämään lähes aina. Hän on lukenut toisten kirjoittamia kirjoja ja ollut opiskeluaikanaan kirjailijoiden luennoilla imemässä tietoa siitä, miten kirjat syntyvät. He olivat kertoneet Kormilaisen mukaan mielenkiintoisella tavalla omista lähtökohdistaan kirjailijaksi. He olivat todenneet, että kirjat ovat syntyneet kirjoittamalla. - Kirjoittamalla kaikki minunkin kirjani ovat syntyneet, mutta ei se ole toki ollut aivan yksiselitteistä. Jotkut ovat syntyneet vähemmällä ponnistelulla kuin useimmat, joiden äärellä on pitänyt kiemurrella, Kormilainen kirjoittaa Sanan kortteeri -kirjassa kirjallisesta matkastaan.   - Kirjoittaminen on matka minussa ja minä kielen matkassa. Kieli on aina kiehtonut minua ja kielen tasot, niin kirjoissa kuin ihmisten puheissakin, kirjailija jatkaa. Kormilainen kävi Kaijan kartanon kirjallisuusillassa läpi omaa tuotantoaan, johon on vuosien saatossa kertynyt 45 teosta. Hän on monipuolinen kirjailija alkaen useista runokirjoista hartauskirjoihin, romaaneihin ja päätyen kolmeen viimeisimpään esseekirjaan. Kormilainen paljasti olevansa tekemässä seuraavaa kirjaa, josta hän ei tarkemmin kertonut.

Lue enemmän 30. lokakuuta Puolanka-lehdestä.

Rauni Räisänen


0 katselukertaa
logo_35v_sin.tif

Ouluntie 1

89200 Puolanka

Puolanka-lehti ilmestyy keskiviikkoisin.

AVOINNA

Arkisin ma-pe 9.00-16.00

HUOM! Koronavirusepidemian vuoksi Puolanka-lehden toimitus on suljettu asiakkailta.

Toimitukseen voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla.

Aukioloajat koskevat Mielikuvan lahjatavara-valokuvaliikettä, joka on avoinna ma-pe 9-16.

TOIMITUS

toimitus@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Eija Luukkonen

eija.luukkonen@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Laura Tolonen

050 326 8170

PÄÄTOIMITTAJA

Tuomo Seppänen

0500 774 904

tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi

ILMOITUSMYYNTI

LASKUTUS, TILAUKSET

© 2020 Puolanka-lehti.

logo_35v_sin.tif

Puolangan paikallislehti vuodesta 1983.