top of page

Saa hyppiä! -kiertue pyrkii edistämään lapsiperheiden liikunnallista elämäntapaa


Saa hyppiä! -tapahtuma houkutteli useat lapsiperheet Puolankajärven koulun piha-alueelle nauttimaan liikunnasta, yhdessäolosta sekä aurinkoisesta säästä viime viikon torstaina. Maakunnallinen Saa hyppiä! -perheliikuntatapahtuma on koko perheen maksuton ulkoilu- ja liikuntatapahtuma, ja se kiertää touko-kesäkuun aikana kaikki Kainuun kunnat.

Kiertueen ideana on edistää aktiivista elämäntapaa sekä tuoda lapsiperheitä yhteen. Yhteensä noin parikymmentä lasta vanhempineen saapuikin touhuamaan lukuisten aktiviteettien parissa, ja iloisista kasvoista päätellen tapahtuma oli paikallaan.

Koulun piha-alueelle oltiin laitettu laajasti erilaisia aktiviteetteja sekä pisteitä, joissa lapset saivat käydä oman kiinnostuksensa mukaisesti. Suosituimpia aktiviteetteja olivat pomppulinna, Jekku-Jänön pihasuunnistus sekä jalkopalloareenalle asetettu palloilupiste. Myös ruutuhyppely ja hyppynarut kiinnostivat useita.

Puolangan tapahtuman järjesti Kainuun Liikunta yhteistyössä Puolangan kunnan sekä MLL:n Puolangan paikallisyhdistyksen kanssa. Maakunnallinen kiertue on toteutettu osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Lisää liikettä -hanketta.

Aiheesta enemmän 7. kesäkuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Milla Hiltunen


58 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page