top of page

Seija Turpeinen ja Kalevi Keränen nauttivat eläkepäivien kiireettömyydestä mökkeillen


Puolankalaislähtöiset Seija Turpeinen ja Kalevi Keränen ovat asuneet paluumuuttajina Puolangalla reilun puoli vuotta. He muuttivat läheltä Oulun keskustaa kerrostalosta Puolangalle Heikkilän kerrostaloon. Puolangalla kerrostalon ikkunasta näkyy taivas, ei vastapäisen asuntoja.

Seijalla ja Kalevilla on ollut jo pitkän aikaa mökki Puolangalla Kivarinjärven rannalla. Se on tärkeä ajanviettopaikka, ja Oulussa asuessaan he ajoivat melkein joka viikonloppu Puolangalle. Ouluun ei enää haluttanut palata.

- Se oli kummallista, kun mentiin mökiltä Ouluun, niin Muhoksen kohdalla mietin, että en minä taida haluta tänne mennä. Kyllä se idea Puolangalle lähdöstä tuli niin äkkiä, ettei vielä syksylläkään tiedetty mökillä kuljettaessa, että talvella muutetaan Puolangalle, Seija kertoi.

Seija Turpeinen ja Kalevi Keränen kokevat, että Puolangalla on kaikki tarvittava arjessa elämiseen. Koronan vuoksi he eivät ole vielä päässeet uppoutumaan esimerkiksi kansalais­opiston tarjontaan.

He ovat yhdessä remontoineet mökkiä ja laittaneet useaan otteeseen. Pintoja on maalailtu, uunia on tehty ja tärkeä oleskelupaikka terassi on rakennettu. Mökillä voi tehdä omaan tahtiin halkoja tai vaikkapa pitää pientä puutarhaa, mutta ennen kaikkea siellä rentoudutaan. Voi vaikka kahvikupposen kanssa seurailla joessa uiskentelevia lintuja.

Seija kertoi joskus kuulleensa, ettei liian lähellä mökkiä kannata asua, koska silloin sinne ei tule lähdettyä. Hän kuitenkin uskoo, että heillä tulee käytyä mökillä vain enemmän, koska onhan siellä eri maisema järvenrannassa kuin kirkolla sekä erilaista tekemistä.

Seijan ja Kalevin elämästä enemmän 26. toukokuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen

358 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page