top of page

Stand up -koomikko Anitta Ahosen avoin huumori kumpuaa omakohtaisista kokemuksista


Askanmäessä viihdyttiin elokuun alkupuolella stand up -komiikan parissa, kun kesäteatterin lavalla järjestettiin Naurunvaara stand up -show. Illan pääesiintyjänä yleisöä nauratti tamperelainen Anitta Ahonen eli Iso A, joka on tullut tunnetuksi vaikeitakin asioita räväkästi ja avoimesti käsittelevästä huumoristaan.

Ahonen iloitsi livekeikalle pääsemisestä, sillä korona-aikana keikkoja on ollut vaihtelevasti. Paikan päällä oleva yleisö on vaihtunut etänä pidettäviin Zoom-esiintymisiin, jotka ovat Ahosen mukaan hyvin omanlaisiaan.

- Eihän tällaista livekeikkaa voita mikään. Näin se pitäisi päästä tekemään elävän yleisön kanssa. Stand upissa on kuitenkin vuorovaikutuksesta kysymys, Ahonen toteaa.

Mikä stand up -komiikassa Anitta Ahosta viehättää? Osaltaan ainakin sen vaikeus, hän miettii.

- Toisto luo taidon. Oli kyseessä sitten stand up tai jääkiekko, niin sitä ei voi oppia kuin tekemällä.

Ahonen kertoo pitävänsä myös siitä, miten stand upissa keikalla on tilaa improvisoinnille. Lavalla ollessa saattaa tapahtua jotakin, jonka avulla keikka on mahdollista viedä ennalta arvaamattomaan suuntaan.

- Vaikka minäkin käsikirjoitan settini, niin siinä yrittää kuitenkin aina elää siinä tilanteessa ja hetkessä: poimia yleisöstä juttuja, joita voi hyödyntää, Ahonen toteaa.

Koomikkona Ahonen on saanut varsin roisin leiman. Hän hymähtää, ettei varsinaisesti tavoitellut sitä, että tulisi tunnetuksi roisista huumorista tai vaikeista, tabuiksikin käsitetyistä aiheista.

- Osa niistä on vähän niin kuin pudonnut syliin. Olen esimerkiksi puhunut lavalla 15 vuotta äidistäni. Kollegat rupesivat kiusaamaan, että mistä sinä puhut kun äitisi kuolee. No, äitini kuoli, ja sitten puhuin siitä miltä tuntuu kun äiti on kuollut.

Anitta Ahosen mietteitä enemmän 15. syyskuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Heikkinen


57 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page