Kansalaisopiston suomen kielen alkeiskurssi tarjoaa Suomeen muuttaneille tai Suomessa oleskeleville mahdollisuuden oppia puhumaan, ymmärtämään sekä kuuntelemaan suomea. Kurssin tavoitteena on, että kurssin päätteeksi kurssilaiset osaisivat esittäytyä ja kertoa itsestä, perheestä ja arkipäivästä suomen kielellä. Kurssin vetäjänä aloitti syksyllä Anni Karhu.
Kurssilla opiskellaan suomen kielen perusteita, kuten itsestä kertomista, verbejä ja niiden taivutusta, värejä, vaatteita sekä adjektiiveja. Opiskelu tapahtuu pääasiassa kirjamateriaalin pohjalta.
Suomen kielen kurssilla on ollut parhaillaan noin kymmenen kävijää per kerta. Anni Karhun mukaan kaikki kurssilaiset ovat olleet innokkaita ja motivoituneita. Myös kurssin tunnelma tuntuu olevan rento ja tsemppaava.
Marraskuun viimeisellä viikolla kurssille saapui neljä henkilöä, kolme ukrainalaista sekä japanilainen vaihto-oppilas. Ukrainan Mariupolista kotoisin olevat Sveta Kuznetsova, Serhii Kuznetsova sekä Katerina Voronkova aloittivat kurssilla marraskuun alussa. Muutaman oppitunnin jälkeen he osasivat muun muassa kertoa itsestään sekä luetella numeroita ja esineitä.
Aiheesta enemmän 29. joulukuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.
Milla Hiltunen
Comments