top of page

Talvisodan sankarivainajien hautakivet luovutetaan omaisille


Itsenäisyyspäivänä vietettiin tunteellisia hetkiä, kun jumalanpalveluksen jälkeen laskettiin seppeleet sankarihaudoille ja sitten kirkkokahvien jälkeen luovutettiin omaisille talvisodassa kuolleiden puolankalaisten sankarivainajien hautakiviä.

Tilaisuudessa kaatuneiden omaiset saivat kertoa, mikä oli kaatuneen omaisen tarina ja mikä tulee olemaan hautakiven paikka jatkossa. Kirkkoherra Hannes Seppänen puolestaan kertoi talvisodassa kaatuneiden puolankalaisten sotilaiden hautakivien tarinan.

- Talvisodassa kaatuneiden puolankalaisten haudoille hankittiin hautakivet vuonna 1940. Hautakivet olivat paikoillaan jatkosodan jälkeen vielä kymmenen vuoden ajan, Seppänen kertoi.

- Kun uutta kirkkoa rakennettiin ja sankarihautausmaan patsasta uudistettiin, niin 1950-luvun alkupuolella tehtiin kaikille sankarivainajille, niin talvi- kuin jatkosodassa kaatuneille, yhtenäiset hautakivet.

Tämän jälkeen talvisodassa kaatuneiden vainajien hautakivet jäivät vaille käyttöä ja ne ovat olleet varastoituna seurakunnan tiloissa yli 70 vuotta.

Kivien luovutuksen yhteydessä Seppänen pyysi, että kiven haltuunsa saava kertoisi, mikä tarina kivessä olevan nimen takaa löytyy. Muun muassa Irja Seppänen kertoi enostaan Jaakko Moilasesta, joka kaatui 11.1.1940.

- Vien kiven Hyrynsalmelle, jossa tekstin kultaukset restauroidaan ja sen jälkeen vien kiven hänen kotiinsa Lylykylän Repolaan.

Lue enemmän 22. joulukuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Tuomo Seppänen

153 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page