top of page

Tuulikki oli Puolangan kirjaston viime vuoden lainatuin kirja


Puolangan kirjastosta voi lainata kirjojen ja elokuvien lisäksi myös tähän vuodenaikaan sopivat liukulumikengät, joita esittelee työharjoittelija Henri Heikkinen. Kesällä lainaajiaan odottavat tuliterät frisbeegolfkiekot. Kirjastovirkailija Pirjo Hyttisen käsissä viime vuoden lainatuin kirja, Tuulikki Moilasen omaelämäkerta.

Puolangan kirjaston lainaus­automaattiin tuli helmikuun alussa uusia toimintoja. Jatkossa asiakas voi hyödyntää automaattia tarkistaessaan omat tietonsa, uusia lainat sekä lainauksen ohella myös palauttaa aiemmin lainatut kirjat.

Kirjastovirkailija Pirjo Hyttinen kertoi omatoimisen palautuksen palvelevan asiakkaita erityisesti silloin, kun hän itse on lomalla. Tällöin kirjojen palautus kirjautuu suoraan järjestelmään laatikossa odottamisen sijaan, ja kirja päätyy heti lainattavaksi.

- Meillä on paljon myös sellaisia asiakkaita, joille henkilökohtainen palvelu on tärkeää. Ilman muuta kirjat voi jatkossakin palauttaa myös suoraan tiskille, Hyttinen täsmensi.

Puolangan kirjaston kaikkein lainatuin teos viime vuonna oli Tuulikki Moilasen kirjoittama omaelämäkerrallinen Tuulikki, jota lainattiin 55 kertaa. Määrää selittää osittain se, että kirjasta on saatavilla useampi kappale, kun taas joitakin lainatuimpia teoksia on vain yksi.

Yleisesti ottaen puolankalaiset lukevat paljon paikallista kirjallisuutta. Tuulikin lisäksi viime vuoden lainatuimpiin teoksiin kuuluivat Markku Seppäsen murrekirja, Naulalan kyläkirja sekä Terttu Räisäsen kirjoittama Näin sen olen nähnyt ja kokenut: elämäni Kainuussa kirjein ja valokuvin esitettynä.

Lue enemmän 21. helmikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Marika Sutinen


227 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page