top of page

Uusi valtuusto kokousti ensimmäistä kertaa, Harri Peltola jatkaa pormestarina


Uuden valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen puheenjohtajana aloitti perinteen mukaisesti valtuuston vanhin jäsen eli Heikki Väyrynen.

Puolangan kunnan uusi valtuusto kokousti ensimmäistä kertaa keskiviikkona Puolankajärven koulun auditoriossa. Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja kunnan toimielimiin ja muodostettiin kunnanhallitus.

Puolangan kunnan pormestariksi valittiin jatkamaan äänestyksen jälkeen Harri Peltola äänin 13 - 8. Valtuuston puheenjohtajana jatkaa Mikko Kanniainen.

Peltola toivoi valtuustolta keskustelevaa otetta sekä sitä, että asiat kohdataan asioina.

- Henkilökohtaisuuksiin ei pidä mennä, vaan tehdään reilua ja järkevää politiikkaa puolankalaisten eteen. Kellään meistä ei ole mitään muuta tavoitetta kuin meidän puolankalaisten asioitten ajaminen.

Henkilövalintojen lisäksi valtuusto käsitteli kokouksessaan katetun jääalueen lisärahoitusta.

Puolangan kunnanhallitus esitti valtuustolle, että se myöntää vuoden 2021 talousarvion investointiosan kohtaan jääkiekkokaukalon kattaminen 38 000 euron lisämäärärahan, jolloin sitovuudeksi tulee 98 000 euroa. Tarve lisärahoitukselle johtuu materiaalin hinnan korotuksesta. Valtuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti.

Muina asioina kokouksessa ilmoitettiin valtuustoryhmien perustamisesta. Puolangan keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Seppo Rajala ja varapuheenjohtajana Teemu Heikkinen.

Puolangan perussuomalaiset ja Puolangan vasemmisto ovat perustaneet yhteisen valtuustoryhmän, jonka nimi on Parempi Puolanka. Ryhmän puheenjohtaja on Jaana Kemppainen ja varapuheenjohtaja Anja Peura.

Valtuuston kokousasioista enemmän 1. syyskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Heikkinen, kuva Henri Heikkinen

226 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page