top of page

Uutta näkökulmaa talvisodan Pohjois-Suomen tapahtumiin

  • toimitus7
  • 11 tuntia sitten
  • 1 min käytetty lukemiseen
ree

Kymmenkunta, etupäässä vanhemman ikäluokan kuulijaa kokoontui viime viikon keskiviikkona kirjastoon kuuntelemaan, kun oululainen tietokirjailija, historiantutkija ja sotilasmestari evp Hannu Rohde kertoi Pohjoinen talvisota -kirjastaan. Kirjassa on nostettu erityisesti esiin näkökulma suomalaisten toimimisesta Neuvostoliiton vakoojina Pohjois-Suomessa talvisodan ja sitä edeltävänä aikana.

Rohde on tehnyt mittavan työn tutkiessaan talvisodan ajan tapahtumia etenkin Pohjois-Suomen näkökulmasta. Hän on myös nostanut esiin suomalaisten osallisuuden Neuvostoliiton vakoilutoimintaan.

Kirjassa on tarkkaa kuvausta eri tapahtumista sotapäiväkirjojen mukaan. Rohde kertoo kirjassaan muun muassa Petsamossa toimineesta merkittävästä Suomeen kohdistuvasta vakoilusta sekä suomalaisten osallisuudesta vakoiluun Neuvostoliiton hyväksi. Mukana on kuvaus tämän vakoiluorganisaation paljastumisesta sekä Valpon kuulusteluista.

Hän kertoi, kuinka heikoilla suomalaisten varustelutaso oli talvisodan alkaessa. Muun muassa JR 64:n 2. komppaniassa, kun se saapui Ouluun, ei ollut kuin kaksi kirvestä ja sodan alkaessa Oulujoen pohjoispuolella ei ollut yhtään tykkiä.

Kirjassaan hän kertoo samasanaisesti sotapäiväkirjojen kanssa pohjoisten miesten ja joukko-osastojen taisteluista Petsamossa, Sallassa ja Suomussalmella.

Rohde sanoi kirjastossa, että kirjan tekemisen taustalla oli tarve kertoa näistä asioista ja tapahtumista, joita ei aiemmin ole näin tarkasti kerrottu muissa kirjoissa.

Pohjoisen talvisota -kirjan valmistumisprosessi on kestänyt vuosia, mutta on hänen mielestään tullut tarpeeseen ja tuo lisävaloa talvisodan aikaisiin tapahtumiin.

Aiheesta enemmän 22. lokakuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen

 
 
 
bottom of page