top of page

Valtuusto päätti uuden liikuntahallin rakentamisesta


Mahdollisesti jopa miljoonan euron hintaiseksi nousevalla peruskorjauksella vanhalle salille saataisiin lisäaikaa 10 - 15 vuotta.

Puolangan kunnan valtuusto kokoontui viime viikon tiistaina Puolankajärven koulun auditorioon tekemään varsin merkittäviä investointipäätöksiä. Esityslistalla oli muun muassa uuden liikuntahallin rakentamisinvestointi.

Uuden liikuntahallin investointi tuli kaikille valtuutetuille enemmän tai vähemmän yllättävänä uutena hankkeena. Vielä vuosi sitten kenelläkään ei ollut aavistustakaan siitä, että nykyisen liikuntasalin sisätilaongelmat nousisivat esiin näin radikaalisti tämän vuoden aikana. Hallihanke puhuttikin valtuutettuja reilusti yli puolen tunnin ajan.

Sivistysjohtaja Anna-Kaarina Uusitalo esitteli valtuutetuille sekä nykyisen liikuntasalin remontointivaihtoehdot sekä kokonaan uuden liikuntahallin rakentamisvaihtoehdot kustannusarvioineen. Hän kertoi teknisestä sekä sivistyslautakunnasta kootun toimikunnan esityksen, että kunta rakentaisi kokonaan uuden liikuntahallin.

- Uuden salin rakentaminen olisi elinkaaren huomioon ottaen kokonaisjärkevä ratkaisu tässä tilanteessa. Nykyisen salin korjaaminen olisi mittava urakka rakenteita myöten, koska kosteusongelma lähtee sieltä maan alta. Perinpohjaiset kunnostuksen kustannukset voivat kivuta jopa miljoonaan euroon, Uusitalo kertoi.

Kunnanhallituksen esitys valtuustolle oli, että kuluvalle vuodelle investointisuunnitelmaan lisätään hankkeen suunnittelukuluja 100 000 euroa ja talousarvion ensi vuoden suunnittelukaudelle 3,2 miljoonaa ja seuraavalle vuodelle 200 000 euroa. Uuden liikuntahallin rakentamishanke aloitetaan suunnittelutoimikunnan laatiman alustavan suunnitelman mukaisesti. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Enemmän valtuuston päätöksistä 4. marraskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen, kuva Laura Tolonen




112 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page