top of page

Vapaaehtoisten toiminta elävöittää seurakunnan arkea



Puolangan seurakunnassa tapahtuu paljon suhteutettuna sen kokoon ja työntekijämäärään. Myyjäiset, kahvitteluhetket ja muut tapahtumat eivät kuitenkaan synny itsekseen. Työntekijöiden suurena apuna järjestelyissä ovat vapaaehtoiset, joita Puolangan seurakunnassa on riittänyt mukavasti.  

Tänä vuonna vietetään diakoniatyön 150-vuotisjuhlavuotta. Merkittävänä osana diakoniatyötä on vapaaehtoiset ja heidän työskentelynsä koordinointi. Puolangan seurakunnan diakoni Marja Heikkinen pitää suuressa arvossa vapaaehtoistyötä tekeviä.  

- Olisi aika köyhä ja kuiva seurakunta, jos meillä ei olisi vapaaehtoisia. Meillä ei tapahtuisi niin paljon kuin nyt tapahtuu. Kyllä vapaaehtoisten toiminta elävöittää arkea: yksiäkään myyjäisiä ei olisi, eikä monia muitakaan tilaisuuksia. Kokoava toiminta on kuitenkin tärkeää, Heikkinen kertoo.  

Anneli Karjalainen on pitkään toiminut vapaaehtoisena monenlaisissa tapahtumissa. Nyt eläkepäivinään hän kertoo ehtivänsä osallistua paremmin. Karjalainen kokee, että vapaaehtoistyötä on mukavaa ja palkitsevaa tehdä.  

- Olen ollut vapaaehtoinen lähetyssihteeri yli kymmenen vuotta. Jotain sillä saralla on tullut tehtyä. Nyt eläkkeellä, kun on enempi aikaa ja pääsee talkoisiin, olen ollut enimmäkseen keittiöllä hämmentämässä, Karjalainen kertoo. 

Myös Sirpa Siira on osallistunut aktiivisemmin vapaaehtoistyöhön jäätyään eläkkeelle vuosi sitten. Työaikanakin hän pyrki osallistumaan, mikäli aikataulut sopivat yhteen. Siira työskenteli kymmeniä vuosia terveyskeskuksen keittiöllä ja sen jälkeen 14 vuotta koulun keittiöllä. Hänestä on palkitsevaa, että vuosien kokemusta pääsee hyödyntämään.  

- On mukava saada käyttää omaa osaamista. Olen lähtenyt vapaaehtoistyöhön, jotta voin ehkäistä sosiaalista eristyneisyyttä ja syrjäytymistä, kuulua joukkoon ja ettei taidot unohtuisi. Tuntuu hyvälle saada tehdä tuottavaa työtä ja se palkitsee. Vapaaehtoistyö yhdistää ihmisiä yhteistyössä ja onnistumisen kokemuksissa ja parantaa omaa terveyttä. Tässä pääsee oppimaan uutta, Siira sanoo. 

Lue enemmän 6. huhtikuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen


171 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page