VeiTa Tekniikka oy on yksityisteiden siltaprojektien valtakunnallinen osaaja
- toimitus7
- 2 päivää sitten
- 1 min käytetty lukemiseen

Joskus huono tuuri voi kääntyä onnenpotkuksi. Näin kävi joukokyläläiselle Veikko Heikkiselle, jolta loppuivat työt Otso Metsäpalvelut oy:n konkurssin yhteydessä lokakuussa 2021. Konkurssit eivät yleensäkään ole mikään ilonaihe, eikä se ollut Veikollekaan, mutta ennakointi ja oikein ajoitettu opiskelu, osaaminen sekä konkurssipesältä ostettu siltaliiketoiminta saivat aikaan sen, että VeiTa Tekniikka oy on tänä päivänä menestyvä suunnittelutoimisto yksityisteiden siltaprojekteissa.
Veikko Heikkisen ja Petri Repolan yrityksen menestyksen takana on osaaminen, ammattitaito ja yrityksen joustavuus.
- Kun sillan rakentaminen alkaa, niin silloin perustetaan WhatsApp-ryhmä, johon kuuluvat urakoitsija, tilaaja ja me. Siten meillä on mahdollista seurata rakentamisen edistymistä ja samalla tieto tulee kaikille osapuolille yhtä aikaa.
Kokonaisvaltainen siltasuunnittelu vaatii hyvin monen asian yhtäaikaista hallintaa. Heikkinen kertoi, että alalla yrittäminen vaatii epävarmuuden sietämistä ja paineensietokykyä.
Veikko Heikkinen korostaa sitä, kuinka kaikki perustuu luottamukseen.
- Isä Urho sanoi aikoinaan, että ole rehellinen ja tee töitä. Sitä ohjetta olen yrittänyt noudattaa.
Lue enemmän 28. toukokuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.
Tuomo Seppänen