Se ei kysy lupaa tulla kylään. Ei kerro, koska tulee tai kuinka kauan vierailee. Kuinka vahvasti ottaa paikkansa kunkin kodissa. Kuinka salakavalasti hiipii elämään ja arkeen mukaan. Ottaa vallan hallita mieltä ja kehoa.
Näin Virpi Mäkinen kuvaili Alzheimerin tautia. Edellisiin lauseisiin voi varmasti samaistua moni, joka on katsonut tämän kutsumattoman vieraan tulevan osaksi läheisen elämää.
Virpin mummun Anja Heikkisen kamppailu Alzheimerin tautia vastaan loppui helmikuussa. Vaikka tapahtuma on tuore, niin Virpi haluaa puhua Alzheimerista, koska se on hyvin yleinen sairaus ja koskettaa sitä myötä monien elämää. Sen tuloon ei voi varautua ja se yllättää aina, mutta läheisten tulisi tietää, etteivät ole yksin.
Kaikki alkaa pienistä asioista. Ei muisteta jotakin ja hieman hermostutaan, jos siitä kysellään. Tavaroita häviää tai niitä löytyy erikoisista paikoista. Jossain vaiheessa sairaus etenee pienistä asioista isompiin.
Sairaanhoitajana Virpi tiesi, miten sairaus tulee etenemään ja mihin asti sairautta voidaan jarruttaa lääkkeillä. Hän kokee, että ammatillisesta osaamisesta oli jotain hyötyä, mutta tilanteessa hän ei ollut ammattilainen vaan mummua ikävöivä lapsenlapsi.
Yksi asia, jonka Virpi tiesi tulevan vastaan, oli se, ettei mummi muistaisi häntä. Aluksi hoksaamiseen meni pitemmän aikaa ja se aika piteni, kunnes lopulta hoksaamista ei tullutkaan. Virpi kertoo, että vaikka hän tiesi sen tulevan, niin se sattui todella paljon.
Virpi kokee, että muistisairaan kanssa pitää nauttia jokaisesta hetkessä silloin, kun se vain on mahdollista. Toisilla sairaus voi tuoda esiin erilaisia puolia ja hetkestä nauttiminen voi olla vaikeampaa. Kuitenkin sairauteen kuuluu yleensä niitä huonoja ja hieman valoisimpia hetkiä.
- Ollaan läsnä ja tehdään niitä samoja asioita, mitä on tehty niin pitkään kuin turvallisuuden rajoissa voi. Käydään kylässä ja annetaan sillä tavalla virikettä arkeen. Kun sosiaalinen ympäristö minimoituu, niin se edesauttaa sairauden etenemistä. Me kävelimme mummun kanssa paljon.
Lue enemmän 8. maaliskuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.
Tuomo Seppänen, kuva Virpi Mäkinen