top of page

Wanhat tanssittiin Disney-teemalla


Vuoden 2020 vanhojen tansseissa pyörähteli seitsemän huoliteltua paria, jotka koostuivat lukion toisen, ensimmäisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden lisäksi entisistä peruskoulun ja nykyisistä yhdeksännen luokan oppilaista. Viime perjantain ”Wanhojen” teemaksi valikoitui tänä vuonna Disney, joka näkyi niin salin koristeissa ja asuvalinnoissa kuin musiikissakin, kun wanhat saapuivat lavalle Pirates of the Caribbeanin -teemalaulun tahdittamana. Vanhojentanssiperinteitä kunnioittaen tanssilattialla nähtiin aikaisempina vuosina tutuiksi tulleita tansseja, kuten Poloneesi, Wienervalssi, Cicapo ja Lambeth walk. Viime vuosista poiketen päästiin myös tangon rytmeihin. Tansseissa nähtiin etevää askellusta 11 tanssin ajan. Harjoitukset aloitettiin lokakuun loppupuolella. Wanhat olivat suunnitelleet porukalla oman tanssinsa, jossa he ottivat koko lavan haltuunsa monipuolisin tanssiliike- ja kappalevalinnoin. Vauhdikkaaseen esitykseen lukeutui biisejä nykypäivän hiteistä aina vuosien takaisien suosikkiartistien tuotantoon - Ariana Grandesta Abbaan. Lue lisää 12.2. ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Jenna Hiltunen, kuva Jari-Pekka Manninen

25 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page