top of page

Uusi valtuustokausi alkoi riitaisana

Puolangan kunnan valtuustokausi alkoi viime viikon keskiviikkona. Ensimmäisessä kokouksessa olivat päällimmäisinä asioina järjestäytyminen ja valinnat eri lautakuntiin ja toimielimiin.

Jo vaalien alla ja niiden aikana oli aistittavissa, että tulevasta valtuustokaudesta on tulossa vähintään mielenkiintoinen, ja asetelmat vaalituloksen jälkeen antoivat osviittaa haastavasta vaalikaudesta. Vaalien jälkeen kesä meni vaalivoittoja ja -tappioita niellessä, ja ensimmäinen valtuuston kokous oli kauden avauksen mukaisesti etukäteen sovittuja ja vaalitulosten mukaisia valintoja täynnä.


Pormestarin vaali oli ensimmäinen merkki siitä, että kovin yhtenäistä asioiden hoitoa ei taida uudella valtuustokaudella olla luvassa. Jo se, että kaksi ideologisesti mahdollisimman kaukana toisistaan olevaa puoluetta, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset, tekivät yhteisen valtuustoryhmän, on varsin erikoinen liitto. Se oli myös näitä puolueita äänestäneiden jonkinasteista vähättelyä. Rehellisempää olisi ollut tehdä liitto jo ennen vaaleja, jotta äänestäjät olisivat tienneet, minne äänet lopulta menevät.


Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton pormestariäänestys oli demokratiaa, mutta mitä sen jälkeen tapahtui oli jo kaukana hyvästä asioiden hoitamisesta. Valtuuston ensimmäinen kokous ehti tuskin loppua, kun kyseinen valtuustoryhmä jo vaati uudelleen välitöntä valtuuston koolle kutsumista. Ryhmän esityslista oli lähes suoraan vaalien pääteemoista. Tekstiä lukiessa ei voinut välttyä tunteelta, että sillä hyökättiin voimakkaasti myös henkilökohtaisesti pormestaria kohti. Tämä oli hieman hämmentävää, kun valtuusto päätti jo keväällä vihapuheen nollatoleranssista, ja kaikki puolueet olivat tuolloin tällä kannalla. Onko poliittinen muisti todellakin näin lyhyt?


Uusimmassa Puolanka-lehdessä on myös kaikkien puolueiden nuorimpien valtuutettujen haastattelu. He olivat yksimielisiä siitä, että asioita pitää hoitaa yhdessä yli kaikkien puoluerajojen puolankalaisten hyväksi. Tuli tunne, että olisiko tosiaankin aika antaa tilaa nuoremmille ja antaa heidän tilaa hoitaa puolankalaisten asioita yhdessä, ilman riitelyä?


Summa summarum, alkanut valtuustokausi tulee olemaan mielenkiintoinen, mutta samalla myös hyvin haastava, jos asioita lähdetään hoitamaan riitelyn kautta. Puolangalla on mennyt viime vuodet hyvin, ja juuri nyt olisi etsikkoaika keskittyä parin vuoden kuluttua tulevaan uuteen sotemaailmaan sekä isojen rakennushankkeiden toteuttamiseen. Hankkeiden, jotka kaikki ovat tuomassa entistä enemmän hyvää meille kaikille puolankalaisille ja osa-aikapuolankalaisille.

48 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Erilainen itsenäisyyspäivä

Tiistaina vietettiin Suomen 105. itsenäisyyspäivää. Aiemmat itsenäisyyspäivän juhlat ovat olleet perinteisen kaavan mukaan olleita,...

תגובות


bottom of page